Mikkelin vesilaitos

Kinkkutemppu 2020 - jouluruokien paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi

Uutisarkisto

Kinkkutemppu 2020 - jouluruokien paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi

Julkaistu 18.12.2020

Jo viidettä vuotta peräkkäin Kinkkutemppu kutsuu kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kinkkutemppu on 15 eri toimijan yhteishanke kiertotalouden edistämiseksi: mukana on pieniä ja suuria toimijoita eri toimialoilta ja yhteiskunnan sektoreilta.

Joka joulu suomalaiset paistavat noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua, minkä lisäksi uuneissa valmistuvat kalkkunat, seitanit ja muut jouluruoat. Näiden paistamisesta syntyy valtava määrä rasvajätettä, joka tulee kierrättää asianmukaisesti. Viemäriin kaadettu paistinrasva voi aiheuttaa mittavia vahinkoja, sillä rasva tukkii viemäriverkostoa.

Jouluruokien valmistuksesta syntyneet paistinrasvat voi tänäkin vuonna toimittaa keräyspisteisiin, joista alkaa rasvan tie kohti uusiutuvaa dieseliä. Keräyspisteitä on nyt ennätykselliset 349. Ympäri Suomen sijoitettuja keräyspisteitä löytyy kaikkien K-Citymarketien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen yhteydestä, valituilta Neste- ja Neste K-asemilta sekä joidenkin kuntien jätelaitosten kierrätyspisteiltä. Tarkat keräyspisteiden sijainnit sekä kierrätysohjeet löytyvät osoitteesta kinkkutemppu.com. Keräyspisteet avautuvat 18.12.2020, ja keräys päättyy 8.1.2021.  

Viime vuonna Kinkkutemppu onnistui 197 000 kotitalouden voimin keräämään huimat 58 500 kiloa rasvajätettä. Tänä vuonna tavoitteena on saada mukaan jopa 250 000 kotitaloutta. 

Lisätiedot kampanjasta:

Kampanjan yhteyshenkilönä toimii Kemianteollisuuden viestintäjohtaja Susanna Aaltonen. Häntä voi lähestyä vaikkapa sähköpostitse (susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi).

Lähde: Vesilaitosyhdistys VVY

Veden jakelukatko Maalarintiellä 4.6.
Veden jakelu katkaistaan 4.6 klo 8-16 välisenä aikana Maalarintiellä, Mikkelin Rantakylässä
04.06.2014
Häiriötä vedenjakelussa ti.3.6
Häiriötä vedenjakelussa ti.3.6 klo 8.00 -16.00 Urpolan, Pitkäjärven ja Nuijamiehen kaupunginosissa
30.05.2014